Kovin epärealistinen tulevaisuuden kuva ei ole sekään, että Sosnovyi Borissa poksahtaa joku kerta kunnolla ja ainakin osasta meitä suomalaisia tulee ympäristöpakolaisia tai jokin odottamaton turvallisuuspoliittinen kriisi tekee meistä sotapakolaisia.

Tämän varalta olen jo vuosikymmeniä sitten puhunut itselleni turvapaikkamajoituksen Kanadasta. Oletetaan kuitenkin, että sinne ei olisi menoa, vaan minulle ja perheelleni määrättäisiin turvapaikka maasta, jonka kieltä tai kulttuuria emme ymmärtäisi pätkääkään saati että nahkamme sietäisi sen ilmastoa. Pistetään vaikka Uruguay peliin.

Haluaisinko, että minusta käytettäisiin sanaa maahanmuuttaja. Tuskin, haluaisin varmaankin alkuvuodet olla Uruguaissa asuva suomalainen ja mahdollisesti sen jälkeen uusi urugualainen. Siirtolainen ehkä kävisi, mutta hyi hitto, ei maahanmuuttaja.

Haluaisinko, että minut asutettaisiin johonkin keskukseen odottamaan, saisinko jäädä vai enkö saisi jäädä. Sinä aikana en saisi tehdä töitä enkä pääsisi tehokkaasti opiskelemaan kieltä.

Tuskin sopisi pirtaani. Haluaisin tutustua omin ehdoin paikkaan, opiskella kieltä omaan rytmiini ja tienata rahaa, jos se vain olisi muuten mahdollista.

Entä olisiko minusta ohjelmanumeroksi erilaisiin monikulttuurisiin tapaamisiin urugualaisten iloksi? Minultahan saatettaisiin odottaa, että osaan vetää kansantanhuja kansallispuvussa, rypyttää karjalanpiirakoita, vääntää lanttusupikkaita, veistää kalevaisia venhoja, laulaa itkuvirsiä, joikata, lausua Kantelettaren runoja ja selittää niiden alkuperää, näytellä Seitsemää Veljestä, esitelmöidä Väinö Linnan tuotannosta, soittaa kanteletta tai vaikka pitää alustuksia suomalaisesta elokuvasta.

Tämä kaikki liittyisi ihan pyytämättä kylkiäisinä uuteen statukseeni ympäristö- tai sotapakolaisena. Olisi oltava nöyrä kulttuurinsa edustaja ja sopeuduttava win-win -meiningillä jakamaan omastaan...

Voisi ottaa tiukoille. Pikemminkin näen itseni purnaamassa julkisesti, jos en saa hakea avoimilta markkinoilta töitä. Haastavani valtiota oikeuteen syrjinnästä, jos en saa opiskella omaan tahtiin kieltä tai valita asuinpaikkaani. Tuskin suomalaisen perustuslain arvot heti karisisivat mielestä. Toisaalta Uruguay saattaisi onnekseni olla niin olemattoman sosiaalisen turvaverkon maa, että saisin suht vapaasti etsiä omat polkuni ja yrittää onnistua uuden elämän luomisessa.

Olen miettinyt, että on täysin älytöntä leimata tänne muuttavia ulkomaalaisia ainakaan sanalla maahanmuuttaja. Pitäisi kysyä heiltä itseltään, minkä nimityksen he itse haluavat. Joukossa on opiskelijoita, uutta kotimaata etsiviä siirtolaisia ja ilman omaa tahtoaan uuden kotimaan Suomesta saaneita.  

Tietty mukaan mahtuu aina myös muutama ketku, joka haluaa ottaa rusina pullasta, muttei halua sopeutua tähän maahan. Ns. kulissiavioliittokuvioita on aina ollut ja tulee olemaan. Harmi vain, jos toinen osapuoli ei tajua olevansa kulissiliitoksessa. Jos olisin itse rutiköyhän maan nainen, yrittäisin varmasti ulos maasta silläkin keinolla. Vaikkei naapurimaamme Venäjä mikään kehitysmaa olekaan, kaikenikäisiä nettimorsioita olisi lähdössä naimisiin minne tahansa. Hätä ei lue lakia.

Mutta tasapäistääkö meikäläinen hyvinvointivaltio tulijat - ja omatkin nuoret - niin, ettei heidän oma innostuksensa ja yritteliäisyytensä pääse näkyville?

Juuri nyt nuoret hakevat olemattomia kesätöitä olemattomalla korvauksella. Nuorten toivetyöpaikkayritykset Nokia ja Finnair eivät aio palkata ketään. Vielä 80-luvulla ei tullut kuuloonkaan, että nuori olisi kesätöissä ilman työsopimusta tai asianmukaista palkkaa. Nyt valtionhallintokin ottaa harjoittelijoita vain niin, että heidän pitää anoa minimitoimeentulonsa jostakin muualta. Me nykyiset keski-ikäiset olemme luoneet nuorillemme loukon, että heidän on aneltava "pääsisinkö töihin edes niin, ettei minulle tarvitse maksaa mitään."

Mietin, että olemmeko holhoamassa ihmiset toimintakyvyttömiksi kaikenlaisialla leimoilla ja rakennelmilla. Samanlaista nöyryyttä kysytään tietysti myös uusilta suomalaisilta, ikääntyviltä suomalaisilta, nuorilta suomalaisilta. Pitää tyytyä siihen, mitä järjestelmä tarjoaa. Ja sehän tarjoaa. Ikääntyville yt-neuvottelujen jälkeen eläkeputkea, vaikka työintoa olisi kuinka. Nuorille palkatonta harjoittelua vuodesta toiseen. Uusille suomalaisille sopeuttamista ja syrjäytymisen ehkäisyä eri paketeissa, mutta missä on mahdollisuus saada vapailta markkinoilta tolkullisia tehtäviä, joissa voi käyttää koko kapasiteettiaan uuden elämän rakentamiseksi. 

Kampea siitä sitten itsesi vapaille työmarkkinoille.