Haiti-uutisointi sai miettimään puhtauskäsityksiä. Jos meidät suomalaiset, vannoutunut mökki- ja mustikanpoimintakansa, pistettäisiin viikoksi sortuneiden raunioiden keskelle, tuskinpa meistä pystyisi mikään maailman media saamaan kuvia puhtailta näyttävissä valkoisissa vaatteissa.

Kotisuomalainen taitaa pikemminkin vähän karsastaa valkoisia vaatteita ei-urbaaneissa ympäristöissä liikkuessa. Yhden kerran aikoinaan anopin puutalkoisiin tuli yksi miniöistä valkoisissa farkuissaan, maalaistalon tytär. Minä, toinen maalaistalon tytär, sitä ihmettelemään. Hän, sairaanhoitaja, sanoi, ettei hänellä ole muita käyttökelpoisia farkkuja. No, selitys oli ihan hyvä ja yleispätevä.

Myös afrikkalaisessa slummissa ihmiset heräilevät aamuisin savimajoistaan ties minkälaisilta alustoilta ja lähtevät töihin ilman, että heillä on ollut mahdollisuus käydä suihkussa, käyttää pesukonetta tai edes juoksevaa vettä. Siitä huolimatta slummeista taivaltaa monen kilometrin matkan helteessä joukko, joka näyttää arvokkaalta, vaatteet ovat tahrattomia ja sileitä.

Miten ihmiset sen oikein tekevät? Kun itsellä tuntuu olevan vuosi vuodelta vähemmän asiaa silitysraudan ja -laudan lähelle ja taipumus hankkia vain silittämättömiä vaatteita.

Jälleen haitilaiset todistavat mielestäni tätä ihmettä. Viikko hirvittävän katastrofin jälkeen, vailla yösijaa tai siistiytymismahdollisuuksia, maailman media saa lähetettyä heistä kuvia, joissa arvokkuus on jäljellä ja sitä kuvastaa myös niissäkin oloissa siistinä säilynyt pukeutuminen.

Toivottavasti tämän katastrofin jälkihoitona ihmisille luodaan olosuhteet, joissa köyhyyttä vastaan on reilua taistella.