Sello-tragedia sai laajemminkin pohtimaan maahanmuuttoon liittyvää keskustelua. Ääri-ilmiöitä esiintyy aina. Onkohan kuitenkin niin, että meillä suomalaisilla on sisäänrakennettu tabujärjestelmä, ettemme uskalla puhua kaikista lieveilmiöistä leimautumatta rasisteiksi.

Olen ollut mamu-työssä mukana 90-luvun alusta, kun ensimmäiset somaliryhmät tulivat maahan. Ihania ihmisiä. Heistä annetaan kuva kiihkopäisinä vaahtoajina. Kuitenkin somalimiehiltä opin sen, että se mitä ryhmässä keuhkotaan on usein tosi kaukana siitä, mitä yksityiselämässä toteutetaan. Kun ryhmässä vaahdottiin, että totta kai naiset on ympärileikattava, sitä vaatii uskonto ja miehen kunnia, kahden kesken sanottiin, ettei omassa perheessä ole ketään silvottu eikä silvota. Miehen kasvojen ylläpito yhteisössä edellyttää ryhmäkäytöstä. Kesällä luin mainion Richard Dowleyn kirjan Africa, missä vahvistetaan tämä piirre ja annetaan ihana kuva somaleista mantereen huumoriveikkoina ja kansakuntana, jolla on yhtenäiset arvot.

Nyt kun toinen suuri otsikko maailmalla kertoi nigerialaismiehen yrityksestä räjäyttää matkustajakone, ehkä tässä uskaltaa kirjoittaa myös nigerialaisista hivenen. Dowley nostaa heidät maanosan suureksi potentiaaliksi, kekseliäiksi nuoriksi, jotka vielä mahdollisuuden saadessaan nostavat koko maanosan köyhyydestä.

Kekseliäisyys onkin leimannut nigerialaisia jo pidempään. Huijarisähköpostit ovat sinkoilleet vuosikausia Nigeriasta ties millä verukkeella. Toinen ilmiö ovat olleet massoina suomalaisoppilaitoksiin opiskelemaan hakeneet nigerialaiset, joilla on välillä jopa järjestetty pääsykokeita Suomen konsulaatissa maan pääkaupungissa. Moni on opiskelemaan päässytkin, joku on jopa töissäkin suomalaisissa kv. yrityksissä, mutta moni karisti suomalaispölyt kengistään heti kun mahdollista ja lähti kuka Jenkkilään, kuka minnekin sukulaiskeskittymiin. Suomea käytettiin kauttakulkumaana.

Ymmärrän tätäkin ilmiötä ja takuuvarmasti olisin itsekin yrittämässä ylos maasta, joka on moraaliltaan romahduksen partaalla eikä työtäkään tekemällä ole varmuutta sosiaalisesta noususta. Tosin viimeisimpien tietojen mukaan Nigeriaan jopa palaa ihmisiä ulkomailta. Mutta perin levotonta siellä on edelleen ja vaarallista valkoihoisille.

Se mistä meillä järjestelmä vuotaa ovat naiset. Meikäläiset naiset nauttivat afrikkalaismiesten huomiosta, siinä hormonihöyryssä ei paljon mietitä kulttuurieroja tai mitään muutakaan. Jos mies vielä sattuu sanomaan, että hänet karkotetaan maasta, siinä herää naisella kuin toisellakin pelastajan vaisto. Yksinkertaisin tapa pelastaa tällainen hemmo on tietysti mennä naimisiin saman tien tai hommata itsensä raskaaksi.

Se minua kiinnostaisikin tietää, että paljonko meillä on tässä maassa naisia, jotka on oikeasti huijattu kulissiavioliittoon heidän itsensä sitä tajuamatta ja moniko on mennyt tekemään lapsia näille miehille. Toinen asia tietysti on se, kuinka tällainen nainen ikinä voisikaan tulla kaapista kertomaan omaa tarinaansa saamatta itseensä leimaa loppuiäkseen.

Ehkä kysymys pitäisikin esittää niin päin, että tunteeko kukaan suomalaisnaista, joka on ollut onnellisesti naimisissa Suomessa nigerialaismiehen kanssa yli viisi vuotta ja aikoo olla vapaasta tahdostaan edelleen? Entä missä ovat nigerialaismiehet, jotka voisivat kumota näitä stereotypioita omalla esimerkillään. Nythän Nigeria meni USA:n luokituksissa kastiin terroristimaat, yhteistä öljyintresseistä huolimatta.